Sateiset jäähyväiset Suomelle



Olen ammatiltani ja myös luonteeltani tapahtumatuottaja. Olen järjestänyt juhlia ja tapahtumia jo ala-asteikäisestä lähtien. Lukiossa parhaat bileet olivat aina "meillä". Myöhemmin kunnostauduin opiskelijajärjestön aktiivina ja organiseerasin kanssaopiskelijoille tapahtumia ja reissuja. Erikoistuin teemajuhliin ja naamiaisiin, silloin tuntui kuin olisi saanut elää sadussa ja luoda uusia maailmoja tämän liiankin realistisen varsinaisen version sisälle. Tapaamisten koolle kutsuminen on minulle luontevaa ja myöskin erittäin ilahduttavaa. Paitsi silloin kun on kyse jäähyväisistä.



Suomessa asuessani minulla oli yritys nimeltä "Mehubileet". Toteutimme lasten tapahtumia, perhepäiviä ja pr-tapahtumia. Vitsailin aina siitä, että minun pitäisi lisätä yrityksen nettisivuille kommentti "Takaamme juhliisi myös hyvän sään!" Tuntui siltä, että tapahtumapäivinä paistoi poikkeuksetta aurinko. Säiden enkelit olivat puolellani:)

Se ainokainen kerta kun sadepilvien jumalat sotkeutuivat juhlasuunnitelmiini tapahtui läksiäisissämme neljä vuotta sitten. Muuttaessamme Kanadaan elokuussa 2014 olin suunnitellut suuret puutarhajuhlat Suomi-Kanada teemalla. Ulos pystytetyt telttakatokset romahtelivat sateen painosta ja tarjoilupöydät valuivat surullisina lähtömme kunniaksi. Koko maailma itki. 



Sama perinne jatkui tänä vuonna. Suomi-lomamme viimeisen päivän kokoonajot Löylyssä kasaantuivat sisätiloihin, samalla kun sade kasteli haikeat maisemat. Ystävät lähettivät meitä matkaan hyvien toivotusten ja lämmittävien halausten kera - niiden avulla tarkenevissa tunnelmissa jäi vanha kotimaa taas taakse seuraavan vuoden ajaksi.

Comments

Popular posts from this blog

Cafe Birgitta ja viimeisten päivien kiireitä

Eksjö - herkullisen pikkukaupungin metsästys

Relove