Maakravun kääntöpiiri

50 vuotta sitten vanhempani astelivat vihkipapin eteen antamaan lupauksiaan. Myötä- ja vastamäessä vannottiin ja tämä sana on pitänyt. Kirjoitin korttiin: Onnea maailman nuorekkaimmalle hääparille! Kiitos että menitte naimisiin - ilman teitä ei olisi meitä. 50 vuoden ajan vanhempani ovat vitsailleet siitä, kuinka he olivat häämatkalla Korkeasaaressa appivanhempien kanssa. Kun veljeni sitten ehdotti yllätysjuhlia eläintarhassa tuntui ajatus turhankin luontevalta. Paikkavalinta ei olisi voinut olla osuvampi. Salakuljetimme siispä ansioituneet vanhempani Mustikkamaalle ja vastaanotimme heidät siellä juhlavin menoin ja railakkaan naurun kera - rantakallioilla kohotimme skumppalaseja ja pidimme puheita. Tämän jälkeen siirryimme muutaman elukoita ja lasten innostusta sisältävän mutkan kautta ravintola Karhuun. Leppoisa ja lapsiystävällinen ravintola oli pannut parastaan tärkeän juhlapäivämme kunniaksi. Seurueemme sai astella valkoisin pöytäliinoin katettuun pöytään j

Amyn pikavisiitti Suomessa oli suloinen ja tehokas - aivan kuten Amy itse. Ranskan opiskeluajoista alkaneen pitkän ystävyytemme aikana Amy on ehtinyt piipahtaa Suomessa jo kymmenisen kertaa, joten saatoimme jatkaa maisemien ja menomestojen katsastusta luontevasti siitä, mihin viimeksi jäimme. Saunominen oli tietenkin toivelistalla, kuten aina ennenkin. Viime vuonna testasimme Löylyn, joten tänä kesänä siirryimme tutkimaan Merihaan kupeessa sijaitsevaa Kulttuurisaunaa. Kärventyneellä nurmikentällä tönöttävä vaatimattoman näköinen laatikkorakennus yllätti osoittautumalla viehättäväksi suomalaisen sielun energialähteeksi. Ovella vastaan tulvahti meditatiivinen rauha, sunnuntai iltapäivän valo ja pelkistetyt luonnonlämpimät värisävyt. Ajattelin välittömästi pitäväni tästä paikasta enemmän kuin Löylystä... Sielukkaan saunan lisäbonuksina meille tarjoutui Hakaniemen rantamaisemat hienosta perspektiivistä, sekä 20 asteinen merivesi, joka houkutteli viipymään. Ystävien kesken

Päivänä jonakin tuossa lomamme alkutaipaleella olin jet lagissa ja kahvin tarpeessa Töölöntorin kulmilla. Ajauduin Relove nimiseen putiikkiin, jonka inventaarioon lohduttava kofeiini näytti kuuluvan. Täytin take away kuppini termoksesta pumpatulla suodatinkahvilla ja marssin matkoihini. Kaahatessani taas seuraavaan kohteeseen mukaan tarttuneet kahvisiemaukset jäivät hämmästyttämään. Ne olivat suorastaan taivaallisia. Jos termari-kahvi oli näin hyvää miltä mahtoivat maistua Reloven valikoimiin kuuluvat erikoiskahvit? Pakkohan sinne oli myöhemmin matkata takaisin testaamaan asiaa. Olimme ystävien kanssa matkalla saunomaan kun Relove taas osui kätevästi kohdalle (hyvä sijainti sanoisin, kuljen tästä usein ohi) Koitti siispä loistava tilaisuus tilata erilaisia kahvivaihtoehtoja ja tehdä kattava vertailututkimus kavereiden kupeista siemaillen. Ja totta se oli, jokainen siemaus oli aina vain toistaan parempi! Tämä paikka menee siispä uusien perinteiden listalle, toivottavasti se

Sanottakoon, etta tunsin kerrankin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan pienessa punaisessa mekossani:) Punainen tuntuu nyt olevan täällä trendikkäässä Suomessa tosi kova sana. Näin myös näköjään Flow:ssa. Punaista hehkuvat teltat, kadut ja baarit saivat uinuvan keski-ikäisen bilemieleni hyrisemään tyytyväisyydestä. Toki väliin mahtui myös kiertoajelu vihreään Gin Tonic baariin...  Joskus nuoruusvuosinani vietin aikaa Ruotsissa kesätöiden merkeissä. Ihailin pitkiä ja hoikkia ruotsalaisia, jotka kaikki pukeutuivat sinä kesänä valkoiseen takkiin ja leviksiin. Suomessa taidettiin vielä niihin aikoihin olla tuulipukukansaa... Mutta nyt kuljen kaupungin katuja samanlaisen ihailun ja ihmetyksen vallassa. Suomalaiset ovat muotitietoisia ja pukeutuvat hyvin! Juu, huomattavasti paremmin kuin maanläheisessä jooga-Vancouverissa. Mutta helsinkiläisestä katukuvasta voi myös silmänräpäyksessä havaita sen kesän trendivärit ja suosituimmat vaatekappaleet. Kerran kesässä vieraileva

Olihan se kerrankin nähtävä. Ajoitus täydellinen, lippu tyrkyllä ja kaverit menossa. Miksipä ei siis. Mutta seuraavana päivänä katsoin tarkemmin kalenteriani ja huokaisin. Sinä viikonloppuna tulee Amy Pariisista. Oj. Festarit oli loppuunmyyty ja minulla vain yksi lippu plakkarissa, selailin facebookia toria huutonettiä ja viesteilin tutuille: Lippu hakusessa Amylle! Kertokaa jos kuulette sellaisesta! En kuitenkaan ollut valmis maksamaan tuplahintaa, joten festaripäivänä päätimme seuraavaa. Siiderit kourassa alueelle ja joko ostaisimme Amylle lipun tai myisimme omani. Jomman kumman oli pakko onnistua. Täytyy myöntää, että siinä portilla tunnelmia haistellessa mieliteko päästä sisäpuolelle kasvoi entisestään. Mahtavan näköistä festarikansaa valui hilpeänä, coolina ja onnekkaana ohitsemme rannekkeiden vaihtoon. Tunnelma oli railakas myös meidän puolellamme rajaa, mutta sisällä kaihersi kipinä saada lippu jostain. Vain yksi lippu... Ja tulihan se toki lopulta sieltä!

Tänään kaikki muut lapset Suomessa menivät kouluun, mutta mepäs menimmekin Lintsille! (Tietenkin kyseessä oli äärimmäisen strateginen ja nerokas suunnitelmani jonojen välttelyyn ja kuinka oikeassa olinkaan hahhaa:) Olen ylpeänä selostanut ystäville ja tuttaville jo monituisia kertoja kuinka meidän perustavaa laatua oleva päämäärämme Suomen lomillamme on vain ja ainoastaan pitää hauskaa ja tehdä juuri sitä mitä haluamme. Perustelen tätä mm. sillä, että toivon lasten aina rakastavan Suomea ja haluavan tulla tänne takaisin. Pidän kynsin ja kalikoin kiinni siitä, että lasten ystävyyssuhteet ja juuret rakkaaseen kotimaahamme säilyvät niin hyvin kuin se suinkin vain on mahdollista. Onhan Suomi kaihoisassa ulkomailla asustavassa mielessäni parasta mitä maa päällään kantaa... Mutta onko lomalla mahdollista pitää LIIAN hauskaa? Lapset ovat tätä nykyä tottuneet siihen, että Suomen lomamme sisältävät vähintäänkin huvipuistoja, karkkipäiviä, yökyläilyjä, rantaleikkejä, shoppailuja, to